Tervetuloa!

Opale-käsityöt on oma pieni yritykseni, jossa myyn harrastuksena syntyneitä käsitöitäni. Tässä blogissa kerron tuotteistani, mietteistäni ja tekemisistäni, kaikesta käsitöihin liittyvästä elämässäni. Tervetuloa seuraamaan blogiani.


maanantai 29. kesäkuuta 2009

Myös pojille

Poikani on jo pitkään kysellyt, milloin teen hänelle kaupan tuotteita. No, nyt lopulta keksin kankaan, josta tein pojalle oman huivin. Poikani huivissa käytetty kierrätystä, leikkasin huivin sinisestä lakanasta ja kanttasin vihreällä uudella kankaalla.
































Kuvioksi tuli hämähäkin seitti. Mummu tosin sanoi sitä piparkakun näköiseksi ennen tikkauksia...






































Kauppaan on tulossa myös pari vihreää huivia.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Huovutettuja perhosia lahjaksi










Huovutettuja perhosia tuntuu tällä hetkellä lennähtävän joka paikkaan ... mutta lentäkööt vain!



























Tällainen hieman erilainen versio perhoskassista lähti tänään viimeisenä päiväkotipäivänä ennen kesälomaa päiväkotiin hoitajalle kesälahjaksi.


























































Perhoskasseja löytyy myös kaupasta. Tuo ylempi mallikin varmaan vielä lentää sinne kunhan pääsee siivilleen.


























































Ps. Jos mietit kesätuliaisia tai lahjaideoita, katsopa kaupasta kasseja. Kaikissa käsin huovutettu kesäinen kuvio.

















Ihanaa kesäistä viikonloppua!

Tuulikki

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Uutta ilmettä kauppaan

Kauppa on tällä viikolla saanut vähän uutta ilmettä, lisää kuvia ja tekstejä on vähän hajasijoitettu. Käy kurkkaamassa!

Etusivu sai selkeämmän ilmeen ja upouuden ajankohtaista-laatikon. Sitä kannattaa seurata, sillä siinä kerron aina tärkeistä muutoksista tai esim. messuista ja markkinoista.

Lisäksi etusivulta löytyy nyt kuvia uusimmista tuotteista, nyt huiveista. Joko sinä olet hankkinut omasi? Huivit näyttävät erityisen söpöiltä pienillä tytöillä, mutta sopivat myös vanhempien päähän. Oma suosikkini on ruudullinen, mikä on sinun?
























Uusia tuotteita on tulossa muitakin, mm. sisustustyynyjä, pyykkipoikapussukoita ja yöpukupusseja. Niistä lisää aikanaan, pysyttele kuulolla...

Ihanaa kesäistä viikkoa!

Tuulikki

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Huiveja ja huovutettuja perhosia


Juhannus on takana ja on aika palata arkeen. Juhannuksen aikana sain napsittua kuvia huiveista, jotka olivat jo viime viikolla tekeillä, ja jotka nyt löytyvät kaupasta.












Kolmiohuiveja huovutetulla perhosella, puuvillakangasta, huivin koko 74 x 37 cm.




































Tyttäreni valitsi lopulta itselleen vaaleanpunaisen huovutetulla perhosella ja kuten arvata saattaa, ennen kuin ehdin saada sitä edes kunnolla solmituksi siinä oli suklaiset sormenjäljet! Onneksi ne eivät näy kuvassa ja lähtevät kyllä pesussa pois. Huivi lähti siis samantien käyttöön ja on todella mieleinen.

Ja ainakin äidin mielestä söpö!




























































torstai 18. kesäkuuta 2009

Hyvää juhannusta!

Oikein hyvää juhannusta kaikille lukijoille perhosmaljakon ja ihanien syreenien myötä!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

"Tilaustyönä" sydänkassi päikkytädille





Poikani päiväkotiura päättyy kohta ja hoitajien kesälomat alkavat, niin kuin monilla muillakin. Tänä vuonna päikkytädit saavat meiltä lahjaksi kassit huovutetuilla kuvioilla ja tietysti lasten itsensä tekemät kortit.

Pitkäaikaiselle hoitajalle ei kuitenkaan annettu mitään ihan peruskassia vaan siihen haluttiin jotain ihan muuta ja niin syntyi äidin ja pojan yhteistyöllä tällainen suuuuuri punainen marmorisydän.

Tosin pojan mielestä sydän saisi olla vielä suurempi :)



Sydämessä on yhteensä kolmea eri punaisen sävyä ja tein siihen vähän koristeompeleita ommellessani sitä kassiin. Pojan mielestä siihen tuli silmät ja suu, mutta nenä puuttuu :) Katsopa kuvia tarkemmin, kyllähän siinä kasvot todella on!




































Kassi on ihan normaali puuvillakassi, suhteellisen kestävää peruspuuvillaa. Koko sama kuin kaupan aikuisten kasseissa.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Kruunuja pienille prinsessoille

Tarkoitukseni on tässä blogissa esitellä kaupasta löytyviä tuotteita tarkemmin ja kertoilla myös erilaisista tuotevaihtoehdoista. Ensimmäisenä esittelyssä ovat nyt pienten prinsessojen kassit:



Kaupan tuotteissa olevat kuviot ovat pitkälti huovutusvillasta märkähuovutettuja erilaisia kuviota, kuten näiden prinsessakassien kruunut.

Pikkuprinsessat voivat ottaa tämän kassin mukaansa kyläilylle, tarhaan, kerhoon tai näin kesällä vaikka uimarannalle. Kassin koko on noin 29 x 27 cm, joten sitä voivat käyttää myös hieman suuremmat prinsessat.

Kruunua on saatavilla vaaleanpunaisena, aniliininpunaisena ja keltaisena. Vaaleanpunaista ei valitettavasti tällä hetkellä ole kuin pari kappaletta, keltaista ja aniliininpunaista on enemmän. Vaaleanpunaisella kruunulla somistetussa kassissa on poikkeuksellisesti vaaleanpunakirjavasta kankaasta ommellut sangat, muissa väreissä luonnonvalkoiset.

Huovutettu kruunukuvio on kiinnitetty kassiin ommellen ja siinä on koristeommel.




















Kassi keltaisella kruunulla, joka tyttäreni mielestä muistuttaa oikeaa kultaista kruunua:




















Aniliininpunaisella kruunulla:






































Nämä kassit löydät täältä.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Astu verkkokauppaani!

Uuden uutukainen verkkokauppa on nyt avattu! Olethan jo tutustunut? Jos et, kurkkaa sisään!





Tuotteista löytyy tällä hetkellä kasseja, pussukoita, avaimenperiä ja laukkuja. Kehitteillä on lisää muutakin kuten esim. huiveja lapsille, mutta niistä lisää kunhan ehtivät toteutukseen asti.

Kaikista tuotteista voi tiedustella myös omia yksilöllisiä variaatioita, jos vaikka tarvitset isomman kassin tai pussukan, ota yhteyttä. Palaute ja ideat ovat myös aina tervetulleita!

Tervetuloa ostoksille!