Tervetuloa!

Opale-käsityöt on oma pieni yritykseni, jossa myyn harrastuksena syntyneitä käsitöitäni. Tässä blogissa kerron tuotteistani, mietteistäni ja tekemisistäni, kaikesta käsitöihin liittyvästä elämässäni. Tervetuloa seuraamaan blogiani.


tiistai 24. marraskuuta 2009

Piparkakkujen tuoksua...

Ulkona on harmaata ja sateista, mutta silti joulu tekee tuloaan. Ainakin meillä joulun tunnelma alkaa jo vähitellen hiipiä kotiin ja lapset odottavat joulukuun alkua ja joulukalentereita. Ensimmäiset joulun tuoksut on saatu ilmoille, joulutorttuja on leivottu jo muutaman kerran, glögiä juotu jo monta viikkoa ja ensimmäiset piparitkin on leivottu ja koristeltu. Piparkakkutalon leipominen odottaa pian.

Näistä ihanista tunnelmista syntyi idea tähän piparipussukkaan. Voit antaa sen lahjaksi tai viedä tuliaisiksi. Täytä pussukka itse leivotuilla pipareilla tai piparirasialla. Voit myös leipoa lasten kanssa pipareita, pakata ne tähän ihanaan pussukkaan, ja antaa lahjaksi ystäville, tuttaville ja sukulaisille. Ihana, omaperäinen lahja!

Pussukassa on myös ihastuttava kankaasta ommeltu koristepiparkakku, jonka voit halutessasi ripustaa muuallekin, vaikka kuuseen tai lahjapaketin päälle. Koristepipari on ruskeaa puuvillakangasta, se on täytetty vanulla ja siinä on ripustuslenkki.

Pussukoita on kahdenlaisia, piparin muotoisella koristeella ja piparkakkupojan muotoisella koristeella. Jokainen pussukka on hieman eri näköinen, tuotteet ovat yksilöllisiä ja kankaan kuviot osuvat niihin hieman eri tavoin. Toisissa näkyy suuri ihana, ruskea sydän, toisissa tähti.





Myös muita joulutuotteita on kauppaan siirtynyt, käy kurkkaamassa!

Hyvää marraskuuta!

Tuulikki

torstai 5. marraskuuta 2009

meikkipusseja itselle tai lahjaksi

Välillä on ihana hemmotella itseä ja ostaa itselle lahja! Meikkipussit ovat jotain ihan ikiomaa, sellaisia löydät täältä. Tai anna se lahjaksi ystävättärille, sukulaisille, äidille....

Meikkipussivalikoimassa tapahtuu muutosta aika vilkkaasti sen mukaan kun vanhoja ostetaan ja uusia tulee valmiiksi. Kankaita hankin yleensä vain pieniä eriä, monesti teen palalaarista löytöjä tai käytän hyväkseni oman tilkkuvarastoni aarteita. Tästä syystä samanlaisia pusseja ei aina ole mahdollista tehdä montaa kappaletta. Jos siis näet juuri itsellesi sopivan meikkipussin, osta se heti, toista samanlaista ei aina ole mahdollista tehdä.

Tällä hetkellä kaupasta löytyy mm. tällaisia pienempiä meikkipusseja huovutetuilla kuvioilla.















































Vähän isommista toalettipusseista löytyy nyt muutama erilainen malli ja kuvio. Sydämet on käsin vapaasti kirjottu ketjupistoin.






























Kaikki nämä meikkipussit on vuoritettu ja niissä on vetoketjukiinnitys. Koot vaihtelevat jonkin verran, tämä liittyy pitkälti erikokoisiin kankaisiin, joista ne on ommeltu.

Ps. myös penaalit sopivat erinomaisesti meikkipusseiksi!

Tuulikki

tiistai 3. marraskuuta 2009

pienille pojille

Pojille on tullut tehtyä vähän harvemmin tuotteita ja siitä olen kyllä saanut kuulla kunniani kotonakin. Oma poikani on huomauttanut siitä jo usein. Varsinkin vähän pienemmät pojat ovat olleet kovasti paitsiossa. Nyt kuitenkin heillekin on tarjolla autokuvio!

Tällä kuviolla on tällä hetkellä valmiina pikkupussukoita, joihin voi säilöä pikkuaarteita, kuten tutteja, kiviä, pikkupalloja, pikkuauton yms, sekä tyynynpäällisiä. Näiden lisäksi lupaan ihan pian valmistuviksi suuremmat pussukat, joista oli kyselyjä jo kutsuillakin. Autokuvion voi toki tilauksesta saada myös vaikka pikkukassiinkin. Kyselkää rohkeasti, jos haluatte kuvion johonkin muuhun tuotteeseen!



































Lahjaideoita pienille pojille...

Tuulikki

maanantai 2. marraskuuta 2009

joulu lähestyy

Joulu tuntuu lähestyvän uhkaavankin nopeasti ja kiire alkaa tulla. Mutta eiköhän kaikki vielä valmistu aikanaan. Suunnitteilla on kaikkea kivaa, olen huovutellut erilaisia ihania kuvioita ja leikellyt ihania joulukankaita. Kuvioista tulossa on ainakin sydämiä, kuusia, enkeleitä, punatulkkuja... Kankaista tulee lahjakasseja, piparipussukoita, kaitaliinoja, sydämiä, ja muita koristeita. Mutta niistä lisää vähän myöhemmin...




Nyt tällä välin olen kuitenkin pitänyt myyntikutsuja ja niitä pidän mielelläni jatkossakin. Jos sinua kiinnostaa pitää kutsut ja haluat minut kotiisi esittelemään tuotteitani, ota rohkeasti yhteyttä.

Kutsuilla on ihana miettiä, mitä kaikkea voisi laittaa esimerkiksi joulupakettiin. Ja samalla on hyvä tilaisuus tilata jotain ihan oman näköistä!

Nautitaan vielä näistä pikkupakkasista ennen talven ja joulun tuloa!

Tuulikki

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

lisää sydämiä

Sain lopulta valmiiksi myös nämä kukkasydämet:


pieni sydän, iso kukka
















isompi sydän kahdella kukalla, varret solmussa...






Tekeillä on vielä perhossydämiä ja sitten onkin vuorossa jo joulusydämet :)

Tuulikki

maanantai 19. lokakuuta 2009

syksyistä

Ulkona on jo kylmä ja luonto on muuttunut kauniin värikkääksi. Aamut ovat ihanan kirpakoita ja hieman valkoisia. Aurinko paistaa ihanasti, mutta kylmyys säilyy. Nautitaan!




















Kaupasta löytyy tällaisia vapaalankahuovutetulla kuviolla koristettuja pihlajanlehtikasseja. Tilaa omasi ennen kuin loppuvat! (kuvat ovat vähän tummia, mutta hämäräähän ulkona jo onkin, siis illalla!)

Ihanaa syysviikkoa toivottelee
Tuulikki

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Shop Update

Nyt on kaupan päivitys tehty! Uusia tuotteita on lisätty ja ulkoasua hieman muutettu. Käypä katsomassa!



Lisäksi kaipailen vähän palautetta. Onko mielessäsi jotain, joka on huonosti toimivaa tai epäselvää? Voisiko jotain selkeyttää? Pitäisikö tuotteista kertoa lisää? Kaipaatko lisää kuvia? Ovatko valikot epäselviä vai löydätkö etsimäsi? Palautetta saa aina antaa joko kommentteina tai osoitteeseen tuulikki at opale.fi.




Hyvää syksyä!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Uusi pohja blogille

Hei!


Mitäs pidätte uudesta ilmeestä?

Halusin vähän enemmän väljyyttä ja tilaa. Tällaisen pohjan nyt löysin, johon saa helpommin lisättyä myös sivuelementtejä, mitäs tykkäätte? En vielä oikein itsekään tiedä, onko tämä hyvä, mutta kokeillaan! Piristystä syksyyn tarvitsee itse kukin, olkoon se sitten tällä kertaa blogipohjan muodossa!

Hyvää aurinkoisen syyspäivän jatkoa!

Tuulikki

torstai 1. lokakuuta 2009

Koristesydämiä

Syysloma on käsillä ja lopulta on aikaa tehdä vähän kaupan päivitystä, joten käykääpä kurkkimassa!

Kauppaan on nyt lisätty mm. tällaisia koristesydämiä, valkoinen:








































Ja punainen:







































Tulossa näitä myös kukkakuviolla...

Sydämellistä syksyä!

Tuulikki

Kynäpurkkeja ja muuta kivaa

Syksy on jo pitkällä, mutta päivitykset vain ovat jääneet tekemättä! Nyt lupaan ja vannon yrittää parantaa tapani ;)

Kaikenlaista on sattunut tässä kaikessa hiljaisuudessa. Kotikutsumyyntiä olen aloitellut, ensimmäiset kutsut ovat takana ja toiset suunnitteilla. Ajatus tuntuu yhä hyvältä ja toimivalta, tilaustuotteitakin tuli tehtäväksi. Juuri tuon suoran asiakaskontaktin takia tuo kutsumyynti on ajatuksena juuri sopiva tuotteilleni. Voin kuunnella asiakkaan toiveet ja tarpeet ja toteuttaa juuri toiveita vastaavan tuotteen! Joten kiinnostuneet, ottakaa reippaasti yhteyttä :)

Joulutuotteet ovat myös mietintämyssyssä, mutta niistä vasta tuonnempana. Ensin päivitetään kauppaan ja blogiin kaikki varastosta löytyvät ihanuudet! Tässä niistä ensimmäisenä hämiskynäpurkit:




































Ajatus näihin, kuten niin moniin muihinkin tuotteisiini, syntyi omasta tarpeesta. Pieni koululaispoikani tarvitsi koulupöydälleen kynäpurkin. Ps. Samaan sarjaan sointuva penaali löytyy myös kaupasta.

Kurkatkaahan kauppaan, päivittelen sinne koko ajan uutta!

Tuulikki

maanantai 14. syyskuuta 2009

Syksyn maut talteen kauniisiin purkkeihin

Meillä on kerätty syksyn ihania makuja talteen koko perheen voimin. Viikonloppuna oltiin sienimetsällä, puolukassa ja perunapellolla. Lapset pääsivät istumaan traktorin peräkärryyn perunalaatikoiden sekaan ja hauskaa tuntui olevan. Tuli oikeastaan ihan oma lapsuus mieleen...

Marjoja on tänä kesänä saatu runsaasti niin metsästä kuin puutarhastakin. Meillä mieleisimpiä ovat olleet lasten ikisuosikki mansikka, mutta myös vadelma ja mustikka. Puolukka ja viinimarja ovat maistuneet paremmin aikuisille. Koulun alettua meillä on taas keitetty joka aamu puuroa ja sen päälle laitetaan tietysti itse keitettyä hilloa. Ja jotta se myös näyttäisi niin hyvältä kuin se maistuu, hillo tarjoillaan kauniista purkeista. Meillä on hilloa säilötty mm. tällaisiin piltti-purkkeihin, joihin olen ommellut päällisiä huovutetulla perhoskuviolla.
































Kaupasta löytyy näitä lastenruokapurkkiin sopivia päällisiä sekä vähän suurempia. Postitse toimitan vain päällisen, noudosta sovittaessa saat myös purkin mukaan!

Syysterveisin
Tuulikki

perjantai 11. syyskuuta 2009

Pyykkikasseja

Kauppaan on lisätty tilaustuotteeksi tällaisia pyykkikasseja. Teksti on applikoitu kaksinkertaisella kankaalla. Kuvat ovat omasta kassistani, joka tuli mitä suurimmassa määrin tarpeeseen :)

Laita pussi matkalaukkuusi tai kassiisi, kun lähdet matkalle tai mökille, ja tuo pyykit helposti ja kätevästi takaisin ilman muovipusseja!




































































Tuulikki

perjantai 4. syyskuuta 2009

Kruunulaukku tilaustyönä

Ihanaa aurinko paistaa taas! Aamulla tuli vettä ja tuuli, oli todella syksyistä, mutta nyt paistaa aurinko. Vaikka rakastankin syksyä, kyllä aurinko silti saa aina hyvälle tuulelle. Ihanaa, nautitaan kaikki, kenelle vain aurinko näyttäytyy!

Muutama viikko sitten tein tilaustyönä tällaisen kruunulaukun.




















Laukku on samanlainen kuin kaupasta löytyvä kukkalaukku, mutta kuviona oli toivomuksesta kruunu. Laukku on vuoritettu ja sisältä löytyy kaksi pientä taskua esim. avaimille ja kännykälle.




















Aluksi kokeilin vaaleanpunaista kruunua laukkuun, mutta vaihdoin sen kuitenkin valkoiseen, sen jälkeen kun olin sopinut siitä tilaajan kanssa. Vaaleanpunainen ei vain sopinut tähän. Toivottavasti tilaaja piti laukusta yhtä paljon kuin minä. Tästä tuli mielestäni oikein kiva.







































Hyvää syyskuun alkua kaikille!

Tuulikki

perjantai 28. elokuuta 2009

Tyynyjä myös prinsessoille

Meille on iskenyt flunssa-aalto, ei kuitenkaan sitä uhkaavaa "possutautia", vaan ihan lievempi kuumeeton versio. Sitä on ollut liikkeellä koulun alkamisesta asti ja nyt kun se on jo käynyt läpi pojan ja miehen, se lopulta iski myös minuun.

Aikomukseni oli tällä viikolla tehdä vaikka mitä valmista, mutta lopulta en saanut valmiiksi edes niitä muutamia töitä, joista ei olisi puuttunut lähes mitään. Kuumetta ei ole, mutta voimat ovat täysin tiessään. Tässä nyt kuitenkin muutama aikaansaannos jo edeltävältä viikolta, sisustustyynynpäällisiä tytöille, vaaleanpunaisia tietenkin!




















































































Yritän saada lisättyä nämä vielä tänään kauppaan!

Viikonloppuja,

Tuulikki

tiistai 25. elokuuta 2009

Sisustustyynynpäällisiä

Nyt lopulta yritän päivittää tietoja uusista tuotteista tännekin. Viime aikoina on valmistunut monia tuotteita, olen suunnitellut myyntikutsujen pitämistä, tehnyt tuotteita, suunnitellut ja kehitellyt ideaa, ja samalla miettinyt joulumessuille osallistumista, tuotteiden esille panoa ja kaikkea muuta. Monenlaista uutta on siis tulossa! Pysykää kuulolla...

Kauppaan päivittyy pian tällaisia sisustustyynynpäällisiä:
















Näiden koko 40 x 40 cm. Kuvio on märkähuovutettu, ommeltu kiinni pellava-puuvillapäälliseen. Kukan varret ovat villalankaa. Sivussa on vetoketju.













































































Tervetuloa ostoksille!

Tuulikki

perjantai 21. elokuuta 2009

Hämähäkinseittiä kassissa

Blogissani on ollut tällä viikolla hiljaisempaa kuin aioinkaan, mutta niin siinä vain kävi. Koulun alku ja töiden kasautuminen vain saivat aikaan sellaisen kiireen, etten enää ehtinyt tänne poiketa. Kaikenmoista uutta on tekeillä ja valmistakin, mutta kuvien päivittäminen on vielä kesken. Tässä kuitenkin edes yksi valmistunut työ, eli hämiskassi.



























































Huovutettu hämähäkinseitti on ommeltu kassiin, kassi kestää vesipesun, joko käsin tai hellävaraisesti hienopesuohjelmalla. Tämä kassi on kooltaan pientä, lasten kokoa, mutta myös suuri versio on tästä tulossa. Kauppaan lupaan päivittää tämän ja muutamia muitakin tuotteita pikimmiten!

Nyt kuitenkin hyvää viikonloppua!

Tuulikki

perjantai 14. elokuuta 2009

Kruunuja myös isommille prinsessoille

Tänä aamuna lenkillä käydessäni ilma tuntui jo viileältä. Syksy on siis todella jo tulossa, vaikka aurinko nopeasti vielä ilman lämmittääkin. Syksyä odotellessa tässä kuitenkin kuvia tilaustyöstä.

Tilauksesta tein kruunukassin myös isompana:







































Näitä kruunullisia kasseja on tulossa myös kauppaan lähiaikoina isoina kasseina, mutta minulta voi myös tilauksesta pyytää kasseja millä tahansa valitsemallaan kuviolla. Tilata voi helpoimmin ottamalla yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen tuulikki at opale.fi.

Hyvää viikonloppua!

torstai 13. elokuuta 2009

hääparille

Viime viikonloppuna olin mieheni kanssa häissä. Lahjamme kylkeen tein tällaisen pienen sydäntaulun valkoisine kyyhkysineen.



























































Sekä sydän että kyyhkyt on märkähuovutettu, kyyhkyt ommeltu sydämen päälle. Yläreunassa on vielä ripustuslenkki. Sydämen koko noin 15 x 17 cm.

Näitä sydäntauluja on mahdollista tilata minulta tilaustöinä. Lisään tämän vielä kauppaanikin piakkoin.

Hyvää koulun aloitusta kaikille pienille ja isommille koululaisille ja tietysti myös äideille ja isille!

Tuulikki