Tervetuloa!

Opale-käsityöt on oma pieni yritykseni, jossa myyn harrastuksena syntyneitä käsitöitäni. Tässä blogissa kerron tuotteistani, mietteistäni ja tekemisistäni, kaikesta käsitöihin liittyvästä elämässäni. Tervetuloa seuraamaan blogiani.


sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Pitkästä aikaa...

Hei pitkästä aikaa!

Aikaa viimeisestä päivityksestäni on vierähtänyt luvattoman kauan, anteeksi! Nyt kaikki muu on tuntunut menevän edelle, eikä päivittäminen ole oikein ottanut sujuakseen. Käsityöt ovat myös olleet koko kesän ajan taka-alalla, kaikkea muuta on ollut senkin edestä. Nyt kuitenkin syksy tuntuu tuoneen taas kipinän istahtaa ompelukoneen ääreen tai huovuttaa... Viikonloppuna teinkin vähän syksyisiä huovutuskokeiluja, mutta niiden kuvia näytän teille hieman myöhemmin.

Hiljaisuudesta huolimatta kauppa on yhä pystyssä, uutta sinne tosin ei pahemmin ole vielä päivittynyt. Vähitellen tulee varmasti sitäkin. Tällä hetkellä kuitenkin panostan enemmän muihin asioihin ja käsitöiden tekeminen on täysin harrastuksen asemassa. Kauppaan tulee silti aina silloin tällöin kaikenlaista uutta, lähinnä samalla kun kehittelen jotain uutta kivaa omaan kotiin. Syksyisiä juttuja on siis juuri tällä tavoin tulossa. Meillä ainakin syysjuttuja jo kaipaisi, mutta vielä on syysflunssa vienyt voimat.

Tässä kuitenkin muutamia tunnelmakuvia ruusuliinasta ja tuikkulyhdyistä:


























































Mukavaa syksyistä iltaa!

Tuulikki

Ei kommentteja: